Sairaanhoitaja, vuorotteluvapaan sijaisuus, neur, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 6.5.2024
  • Hae viimeistään 28.6.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Haemme sairaanhoitajaa vuorotteluvapaan sijaisuuteen neurologiselle kuntoutusosastolle. Osastolla hoidetaan ja kuntoutetaan aivoverenkiertohäiriön sairastaneita sekä muita neurologisia potilaita. Potilaspaikkoja on 45 ja ne sijoittuvat 15 potilaan pienrymiin. Haemme ammattitaitoista ja motivoitunutta hoidon ja kuntoutuksen osaajaa.

Tarjoamme mielenkiintoista työtä, jossa sinulla on mahdollisuus kehittyä ja kehittää. Näet oman työsi merkityksellisyyden potilaiden toimintakyvyn parantuessa. Osastolla on vahva yhteishenki ja kannustava ilmapiiri. Teemme työtä yhdessä, jokaisen osaamista hyödyntäen. Saat tukea työhösi moniammatilliselta tiimiltä sekä esihenkilöiltäsi.

Työ on 3-vuorotyötä. Pyrimme tukemaan työn ja vapaa-ajan yhteensovittamista yhteisöllisellä työvuorosuunnittelulla. Perehdytämme sinut tiloihin, laitteisiin, työtehtäviin sekä yksikössä käytettäviin järjestelmiin.

Tehtävän aloitusajankohdasta sovitaan yhdessä tehtävään valitun kanssa. Tutustumme hakemukseesi jo hakuajan kuluessa ja kutsumme hakijoita haastatteluun.

Jos sinulla on vielä opinnot kesken, voit opinnollistaa sairaanhoitajan sijaisuudessa tehdyn työn syventävän vaiheen harjoitteluksi ammattikorkeakoulusi hyväksymällä tavalla. Selvitä mahdollisuus tähän oppilaitoksestasi ennen työsuhteen alkua.

Kelpoisuusvaatimus: laillistettu sairaanhoitaja tai sairaanhoitaja-, terveydenhoitaja-, ensihoitaja- tai kätilöopiskelija, jolla on suoritettuna 140 op.

Vuorotteluvapaan sijaisuuden ehdot ja ohjeet: Vuorotteluvapaa - TE-palvelut
Valittavan henkilön tulee täyttää vuorotteluvapaan sijaiselta vaadittavat edellytykset vuorotteluvapaalain mukaisesti. Vuorotteluvapaan sijaiseksi palkattavan täytyy olla työttömänä yhdenjaksoisesti tai osissa vähintään 90 kalenteripäivää ennen sijaisuutta. Työttömyyden kesto lasketaan vuorotteluvapaan alkamista edeltäneiden 14 kuukauden ajalta.

Työttömyysehto ei koske alle 30-vuotiaita työttömiä työnhakijoita, joiden ammatti- tai korkeakoulututkinnon suorittamisesta on kulunut enintään vuosi. Yhden päivän työttömyys riittää myös, jos sijainen on vuorotteluvapaan alkaessa alle 25-vuotias tai yli 55-vuotias. Vuorotteluvapaan sijaisuutta hakevan tulee itse tarkistaa kelpoisuutensa sijaisuuteen ottamalla yhteyttä omaan TE-toimistoon.

Tehtävässä edellytetään hyvää suomen kielen taitoa.
Tehtävässä edellytetään tartuntatautilain 48§:n mukaista rokotussuojaa sekä tartuntatautilain §55:n mukaista tuberkuloosiselvitystä.
Tehtävässä edellytetään voimassa olevaa lääkehoitolupaa tai lääkehoitoluvan suorittamista hyväksytysti viimeistään koeaikana.
Tehtävään valitun on esitettävä itseään koskeva lain 741/2023 28 §:n mukainen iäkkäiden henkilöiden kanssa työskentelevän rikostaustan selvittämiseksi tarpeellinen rikosrekisteriote.
Virkaan/työsuhteeseen valituilta pyydetään satunnaisesti Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen päihdeohjelman mukaista huumausainetodistusta.

Arvostamme kokemusta neurologisesta hoitotyöstä sekä positiivista työotetta.

Työpaikan nimi ja osoite: Espoon sairaala, osasto 3, neurologinen kuntoutusosasto, (Karvasmäentie 6, 02740 Espoo)
Työaika: 114h 45min / 3 viikkoa, jaksotyö
Tehtävä on määräaikainen 31.7.2024 - 26.1.2025.

Työntekijöiden hyvinvointi on meille tärkeää ja haluamme tarjota monipuolisia etuja henkilöstöllemme. Tarjoamme työterveyshuollon ja lisäksi saat käyttöösi vuodessa 200 €, jonka voit käyttää toiveidesi mukaan kulttuuri-, hyvinvointi-, liikunta- tai matkalippuetuuksiin. Arvostamme työ- ja vapaa-ajan tasapainoa.
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta https://www.kuntarekry.fi/tyoavain/LUVN-03-458-24/fi_FI