Lastenkodin ohjaaja / yötyöntekijä, Pajatupa Oy
  • Alkuperäinen julkaisupäivä 24.4.2024
  • Hae viimeistään 26.5.2024
  • Lähde: Työ- ja elinkeinotoimisto
Lastenkodin toiminta-ajatuksena on lapsen ongelmakenttä huomioiden tarjota lapselle hänen ikätasoaan vastaavaa hoitoa ja kasvatusta kognitiivisen käyttäytymisterapian ja kiintymyssuhdeteorian ajatuksin. Arvomme perustuvat ajatukseen, että jokainen lapsi on arvokas omana itsenään ja siten häntä tulee kunnioittaa. Jokaisella lapsella on ainutkertainen lapsuus ja meidän tehtävämme on nähdä hänet sen mukaisesti. Olemme vastuussa lapselle omasta toiminnastamme, koska hänet on sijoitettu lastenkotiimme.

Ohjaaja toimii yhtenä moniammatillisen työryhmän jäsenenä. Moniammatillinen työryhmä koostuu sosionomeista, lähihoitajasta, yhteisöpedagogeista, sairaanhoitajasta, nuoriso-ohjaajasta ja kasvatusalan työntekijöistä. Meillä Rivakassa työntekijät viihtyvät. Työntekijöiden keskimääräinen työhistoria Rivakassa on n. 9 vuotta.
Hae työpaikkaa

Hae työpaikkaa osoitteesta mailto:pasi.maja@rivakka.com