PEPT Oy Ab on vuonna 1992 perustettu erikoisliike. Tarjoamme teollisuudelle kunnossapitoon liittyviä palveluja, ydintoimintaamme kuuluvat teollisuuseristykset peltitöineen sekä telinepalvelut. Toimimme Suomen alueella kiinnostavilla ja suurimmilla työmailla. Organisaatiomme pysyvänä tavoitteena on kokonaisvaltaisen suorituskyvyn jatkuva parantaminen. Toimintamme on sertifioitu ISO 9001:2008. Lisätietoja www.pept.fi Vahvistaaksemme PEPT Oy Ab:n organisaatiota, haemme VASTAAVAA TYÖNJOHTAJAA Pietarsaareen Tehtävässä vastaat teollisuuslaitoksella Peptin osalta logistiikasta, työ- ja asennussuunnittelusta sekä aikataulutat asentajien työnjaon ja ylläpidät töiden seurantaa. Tilaat esivalmistetut tuotteet ja materiaalit työmaalle. Vastuullasi on raportointi ja huolehdit työturvallisuudesta. Odotamme Sinulta yhteistyökykyä ja edellytyksiä toimia osaston vetäjänä. Olet määrätietoinen toiminnan ihminen ja pystyt sopeutumaan nopeasti vaihtuviin työtilanteisiin. Löydät asiakkaan tarpeita vastaavat kustannustehokkaat ja toimivat ratkaisumallit. Tehtävä vaatii hyvää organisointikykyä. Tehtävässä menestymiselle antaa hyvät lähtökohdat soveltuva tekninen koulutus ja kokemus esimerkiksi kunnossapidon työnjohtotehtävistä sekä osaaminen teline- ja eristyspuolen tehtävistä. Tehtävässä edellytetään rakennuspiirustuksien lukemisen hallitsemista sekä Microsoft Office – ohjelmien osaamista. PEPT Oy Ab tarjoaa monipuolista ja vaihtelevaa työtä nykyaikaisessa teollisuusympäristössä. Saat tueksesi tehokkaan, kehittyvän ja nuorekkaan organisaation. Vastaavana työnjohtajana olet mukana luomassa laadukasta sekä tuloksellista kunnossapitopalvelua yrityksessämme. Sinulla on mahdollisuus kehittää toimintaa ja kasvattaa markkina-aluetta. Lisätietoja tehtävästä antaa Minna Keinänen puh. 010 8500 823. Lähetä ansioluettelo ja palkkatoive 01.3.2012 mennessä minna.keinanen@opteam.fi tai täyttämällä oheinen sähköinen hakulomake, liitä hakemuslomakkeeseen vapaamuotoinen hakemuksesi.
Halusitpa sitten löytää työpaikan mahdollisimman pian, tai vain seurata kiinnostavia työtarjouksia, Oikotien vahtipalvelu kertoo sinulle, kun etsimäsi paikka tulee hakuun.
Voit itse määrittää hakuehdot, joiden perusteella vahti ilmoittaa sinulle uusista paikoista, mm. toimiala tai sijainti. Voit luoda niin monta työapaikkavahtia kuin haluat. Vahvdin voit poistaa jokaisen ilmoitusvahtin mukana tulevalla linkillä.