Keskinäinen Vakuutusyhtiö Turva on suomalainen yhtiö, jonka palveluvalikoima kattaa kaikki vahinkovakuutukset. Lisäksi välitämme Tapiola-ryhmän lakisääteisiä työeläkevakuutuksia sekä vapaaehtoisia henki- ja eläkevakuutuksia. Asiakkaamme ovat pääasiassa kotitalouksia, yhteisöjä ja pk-yrityksiä. Turvan palveluverkosto kattaa koko maan ja vakuutusedustajamme palvelevat joustavasti ja lähellä asiakkaitamme. Turvan toimintaa ohjaavat henkilökunnan kanssa yhteistyössä määritellyt arvot, joita ovat: asiakaskeskeisyys, tuloksellisuus, jatkuva kehittyminen ja kehittäminen, sekä luotettavuus.
Haemme nyt Vakuutusedustajaa vastaamaan kuluttajamyynnistä Tampereen seudulla
Työnkuva:
Vakuutusedustajan tärkein tehtävä on hankkia Turvalle uusia asiakkaita tarjoamalla heille monipuolisesti vakuutuspalveluja. Olet rohkea asiakaskontaktoinnissa puhelimitse ja sovit asiakastapaamiset itse. Palvelet asiakkaita kasvotusten sekä kentällä että toimistolla, asiakkaan tarpeiden pohjalta. Sinulla on taustatukenasi vahva ja asiantunteva organisaatio.
Yleistä:
Vakuutusedustajan työ on yrittäjyyttä. Sinusta koulutetaan vakuutusalan asiantuntija ja työt alkavat laajalla koulutusjaksolla. Työ on ratkaisukeskeistä myyntityötä, jossa korostuu aktiivisuus, itsenäisyys, tavoitteellisuus ja pitkäjänteisyys. Sinulle annetaan mahdollisuus ansaita reilusti hyvin tehdyllä työllä ja kilpailukykyisellä palkkiorakenteella. Voit työskennellä Nokian tai Tampereen toimipisteestä käsin.
Tarjoamme Sinulle:
- Mielenkiintoisen ja haastavan työnkuvan kuluttajamyynnin parissa
- Mahdollisuuden kehittyä vakuutusalan asiantuntijaksi
- Viestintä- ja työvälineet sekä toimistotilat käyttöösi
- Hyvän työyhteisön ja kannustavan työilmapiirin
- Mahdollisuuden toimia joustavasti ja päättää omasta ajankäytöstä
- Kilpailukykyiset myyntipalkkiot
Odotamme Sinulta:
- Aktiivista ja positiivista asennetta
- Asiakaslähtöistä ja ratkaisukeskeistä otetta myyntityöhön
- Kykyä kartoittaa asiakkaan nykytilanne ja tulevat tarpeet
- Hyvää tiimityöskentelytaitoa ja halua saavuttaa asetetut tavoitteet
- Itsenäistä ja tavoitteellista otetta työntekoon
Työ alkaa sopimuksen mukaan.
Jos kiinnostuit, rekisteröi itsesi hakijaksi osoitteessa www.empore.fi/tyopaikat 11.03.2012 mennessä.
Lisätietoja tehtävästä antaa Emporen rekrytointikonsultti Annika Lindberg, puh. 040 455 3653 tai sähköpostitse annika.lindberg@empore.fi.