(Poistunut julkaisusta)

Työnjohtaja
YIT

Me YIT:ssä rakennamme, kehitämme ja ylläpidämme hyvää elinympäristöä ihmiselle. Palveluksessamme on noin 26 000 henkilöä Pohjoismaissa, Venäjällä, Baltiassa sekä Keski-Euroopassa. Arvostamme ammattitaitoa, joukkuehenkisyyttä ja asiakaskeskeisyyttä. Tarjoamme suuren yrityksen vakaan tuen, hyvät henkilöstöedut sekä jatkuvan mahdollisuuden koulutukseen ja kehittymiseen.Tutustu siihen mitä osaamme ja tekijöihin osaamisemme takana: www.yit.fi/together.


YIT viettää 100-vuotisjuhlaa vuonna 2012. Yhtiö perustettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan vuonna 1912. Tänä päivänä palvelemme asiakkaita 14 maassa ympäri Eurooppaa 26 000 ammattilaisen voimin. Olemme kasvaneet asiakkaidemme kanssa ja kehittäneet palvelujamme yhteiskuntien muuttuessa. Aiomme jatkaa samalla polulla. Visionamme on olla edelläkävijä hyvän elinympäristön luojana ja ylläpitäjänä.

Talonrakennuksen Joensuun alueen yksikössä rakennamme YIT-Kotien lisäksi omaperustaisia liike- ja toimitiloja sekä toteutamme monipuolisia kilpailu-urakointikohteita Pohjois-Karjalan alueella. Toimistomme sijaitsee Joensuussa.

Yksikkö

Talonrakennus Joensuun alue

Paikkakunta

Joensuu

Tehtävän kuvaus

Laadit aikatauluja ja tehtäväsuunnitelmia ja toimit lähiesimiehenä työmaalla. Osallistut työmaan työturvallisuuden ja laadun varmistamiseen. Toimit ennakoiden ja varmistat työmaan suunnitelmien mukaisen toteutuksen.

Odotamme

Sinulla on jo kokemusta rakentamisesta tai voi olla alalle valmistuva. Olet koulutukseltasi rakennusmestari, rakennusinsinööri tai insinööri AMK. Sinua motivoi aito kiinnostus rakentamiseen. Olet luotettava, hallitset nykypäivän tietotekniikkaa ja tulet hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa.

Tarjoamme

Tarjoamme hyvän työympäristön yrityksessä, jonka vahvan yrityskulttuurin osana ovat vastuullinen yritystoiminta, vakiintuneet toimintatavat ja toimiva projektikohtainen tulospalkkaus. Saat mahdollisuuden kehittää ammattitaitoasi osaavan organisaatiomme ja koulutustarjontamme tuella.

Lisätiedot

Kysy lisätietoja aluejohtaja Erkki Nordströmiltä, puh 0400 490316 tai työpäällikkö Markku Kareiselta, puh. 040 519 0005.

Hakeminen

Jätä hakemuksesi 15.2.2012 mennessä sähköpostitse erkki.nordstrom@yit.fi tai osoitteessa www.yit.fi/tyopaikat.



Työpaikkavahti. Pysy ajan tasalla mahdollisuuksistasi.

kuva

Halusitpa sitten löytää työpaikan mahdollisimman pian, tai vain seurata kiinnostavia työtarjouksia, Oikotien vahtipalvelu kertoo sinulle, kun etsimäsi paikka tulee hakuun.

Voit itse määrittää hakuehdot, joiden perusteella vahti ilmoittaa sinulle uusista paikoista, mm. toimiala tai sijainti. Voit luoda niin monta työapaikkavahtia kuin haluat. Vahvdin voit poistaa jokaisen ilmoitusvahtin mukana tulevalla linkillä.

Näin teet ilmoitusvahdin:

  1. Tee haku haluamillasi hakutekijöillä
  2. Klikkaa "Tee tästä hausta ilmoitusvahti"
  3. Tallenna ilmoitusvahti haluamillasi asetuksilla
Siirry Hakuun


Palkkalaskuri

Onko palkkasi kohdallaan? Katso, miten eri tekijät vaikuttavat palkkoihin.

Palkkalaskuri
Laskuriin

Ansioturvan ABC

Are you about to be fired? Are daily allowance, unemployment pension etc. absolute gibberish to you? Read the Benefits ABC, compiled by YTK (The Assured Unemployment Fund).

Yleinen Työttömyyskassa YTK
Ansioturvan ABC

Testit

Ammatinvalintaan ja urasuunnitteluun liittyviä testejä

Testit
Testeihin