Tietoa tehtävästä
Etsimme elämystalouden työelämäprofessoria määräaikaiseen tehtävään alkaen 1.8.2024
Kuluttajien kokemat elämykset ovat entistä keskeisempi osa kaupunkien ja kansantalouden elinvoimaa: ne luovat hyvinvointia yksilöille, taloudellista toimeliaisuutta yrityksille, elinvoimaa yhteiskunnille, ja ovat keskeisiä kaupunkikeskustojen elävöittäjiä. Elämystaloudella viitataan joukkoon toimialoja, joissa on keskeistä luoda merkityksellisiä kuluttaja- ja asiakaskokemuksia. Siihen kuuluvat esimerkiksi tapahtumaliiketoiminta, kulttuurialat, viihde- ja peliteollisuus, urheilu- sekä matkailu- ja ravintola-ala.
Tampereen yliopisto kehittää elämystalouteen kytkeytyvää tutkimus- ja koulutuskokonaisuutta, jonka avulla tutkitaan elämystalouden roolia ja potentiaalia Suomessa, parannetaan alan toimintaedellytyksiä ja koulutetaan tulevaisuuden osaajia elinkeinoelämän ja julkisten organisaatioiden tarpeeseen.
Haemme tämän työn vauhdittajaksi elämystalouden työelämäprofessoria.
Tehtävä sijoittuu Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekuntaan ja kauppatieteen tutkinto-ohjelmaan, ja erityisesti markkinoinnin opintosuuntaan. Markkinoinnin opintosuunta tarjoaa kunnianhimoisen tutkimus- ja opetusyhteisön, joka tekee aktiivista yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa ja hakee rohkeasti monitieteisiä avauksia yhteistyölle.
Tehtävän kuvaus
Tehtävään valittavan henkilön tehtävänä on kehittää elämystalouteen kytkeytyvää tutkimus- ja koulutuskokonaisuutta, hankkia elämystalouden teemoihin liittyvää ulkopuolista rahoitusta, edistää alan tunnettuutta sekä osallistua soveltuvin osin alan tutkimukseen, opetukseen ja opinnäytetöiden ohjaukseen.
Edellytykset
Soveltuva tohtorin tutkinto tai poikkeuksellisen korkeatasoista osaamista tehtäväalueelta
Elinkeinoelämän, julkisen sektorin tai kolmannen sektorin tehtävissä saavutettuja erityisen merkittäviä ansioita, joista on hyötyä yliopiston opetuksessa, tutkimuksessa ja yhteiskunnallisessa palvelutehtävässä
Hyvä ymmärrys liiketaloudellisesta toiminnasta
Hyvät ja monipuoliset yhteistyövalmiudet
Näyttöjä toimivien yhteistyöverkostojen luomisesta ja kehittämisestä
Kyky antaa laadukasta opetusta
Erinomainen suomen ja hyvä englannin kielen taito
Tarjoamme
Tehtävä täytetään 1.8.2024 alkaen tai sopimuksen mukaan. Tehtävä on lähtökohtaisesti 3-vuotinen ja työaika on sovittavissa, niin että se on 60–100%. Tehtävässä sovelletaan työsopimuslain mukaista 6 kuukauden koeaikaa. Tehtävässä on sopimuspalkka, jonka lähtötaso on kokoaikaisessa tehtävässä n. 6500 €/kk. Työsuhteen yksityiskohdat sovitaan valitun henkilön kanssa.
Tarjoamme mahdollisuuden työskennellä aktiivisessa ja innovatiivisessa työyhteisössä. Henkilöstöetuihimme kuuluvat mm. joustavat työskentelymahdollisuudet, edulliset kampusravintolat kaikilla kampuksilla sekä henkilöstön kulttuuri- ja liikuntaharrastusten tukeminen. Lue lisää työskentelystä meillä: www.tuni.fi/toihin
Hakuohjeet
Jätä hakemuksesi yliopiston sähköisellä hakulomakkeella (linkki löytyy tämän ilmoituksen alta). Hakuaika tehtävään päättyy torstaina 23.5.2024 kello 23.59.
Liitä hakemukseesi seuraavat liitteet PDF-muodossa:
Ansioluettelo
Motivaatiokirje, joka sisältää koosteen työelämäprofessorin tehtävän kannalta merkittävistä ansioista ja toiminnasta sekä kuvauksen miksi olisit sopiva tehtävään.
Erillinen liite, jossa kuvaat näkemyksesi elämystalouden tulevaisuudesta osana kaupunkien elinvoimaa ja Suomen elinkeinorakennetta.
Lisätietoja tehtävästä antaa:
Kauppatieteiden yksikön päällikkö, professori Hannu Saarijärvi, hannu.saarijarvi@tuni.fi, puh. +358 40 535 1369
Rekrytointiprosessiin liittyvissä kysymyksissä HR-asiantuntija Minni Forss, minni.forss@tuni.fi
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 23.5.2024 mennessä! Hakemuksen voit täyttää "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.
Lisätietoja: Kauppatieteiden yksikön päällikkö, professori Hannu Saarijärvi, hannu.saarijarvi@tuni.fi, puh. +358 40 535 1369