(Poistunut julkaisusta)

Tekninen päällikkö
Bayer Oy

Kansainvälisen Bayerin ydinosaaminen on terveydenhuollon, ravitsemuksen ja huipputeknologiaa hyödyntävän materiaalituotannon aloilla. Yrityksen tuotteet ja palvelut on suunniteltu ihmisiä hyödyttäviksi ja heidän elämänlaatuaan parantaviksi. Bayerin arvo syntyy innovaatioista, kasvusta ja tuottavuudesta. Bayer on sitoutunut noudattamaan kestävän kehityksen periaatteita ja toimimaan sosiaalisesti ja eettisesti vastuuntuntoisella tavalla. Talous, ekologia ja sosiaalinen vastuu ovat kaikki yhtä tärkeitä tavoitteita. Vuonna 2010 Bayer työllisti 110 000 henkilöä, ja konsernin myynti oli 35,1 miljardia euroa. Investoinnit olivat yhteensä 1,6 miljardia euroa ja tutkimus- ja tuotekehitysmenot 3,1 miljardia euroa.


Tehtävän kuvaus

Vastuualueitasi ovat tuotannon koneet, laitteet ja tekniset järjestelmät. Raportoit tekniselle johtajalle.

Tehtäviisi kuuluvat korjaus- ja ennakkohuoltotoiminnan johtaminen ja kehittäminen. Vastuullasi ovat myös kone- ja laiteinvestointien valmistelu ja toteutuksen valvonta. Luonnollisena osana työtäsi on yhteistyö konsernin teknisten tukiyksiköiden kanssa. Lisäksi annat panoksesi toiminnan jatkuvaan parantamiseen SAP PM -moduulin käytön ohjaamisessa ja kehittämisessä.

Edellytämme

sinulta tehtävään soveltuvaa teknistä koulutusta (esim. koneautomaatioinsinöörin tutkintoa tai vastaavaa) sekä tuotannon koneiden tuntemusta ja kokemusta kunnossapidosta. Koneautomaation tuntemus sekä GMP- ja kvalifiointiasioiden osaaminen edistävät menestymistäsi. Puhut ja kirjoitat sujuvasti englantia. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää kokemusta henkilöjohtamisesta sekä hyviä kommunikointi- ja ryhmätyötaitoja. Farmaseuttisen tuotannon tuntemuksen luemme eduksi.

Lisätietoja

tehtävästä antaa Marco Waldolin, to–pe 9.–10.2. klo 9.30–10.30, puh. 020 785 2706.



Työpaikkavahti. Pysy ajan tasalla mahdollisuuksistasi.

kuva

Halusitpa sitten löytää työpaikan mahdollisimman pian, tai vain seurata kiinnostavia työtarjouksia, Oikotien vahtipalvelu kertoo sinulle, kun etsimäsi paikka tulee hakuun.

Voit itse määrittää hakuehdot, joiden perusteella vahti ilmoittaa sinulle uusista paikoista, mm. toimiala tai sijainti. Voit luoda niin monta työapaikkavahtia kuin haluat. Vahvdin voit poistaa jokaisen ilmoitusvahtin mukana tulevalla linkillä.

Näin teet ilmoitusvahdin:

  1. Tee haku haluamillasi hakutekijöillä
  2. Klikkaa "Tee tästä hausta ilmoitusvahti"
  3. Tallenna ilmoitusvahti haluamillasi asetuksilla
Siirry Hakuun


Palkkalaskuri

Onko palkkasi kohdallaan? Katso, miten eri tekijät vaikuttavat palkkoihin.

Palkkalaskuri
Laskuriin

Ansioturvan ABC

Are you about to be fired? Are daily allowance, unemployment pension etc. absolute gibberish to you? Read the Benefits ABC, compiled by YTK (The Assured Unemployment Fund).

Yleinen Työttömyyskassa YTK
Ansioturvan ABC

Testit

Ammatinvalintaan ja urasuunnitteluun liittyviä testejä

Testit
Testeihin