Pienkonekuormaaja Mikkeli
Tietoa tehtävästä
Hohoi maanrakennustyöntekijä, etsimme pienkone kuormaajaa.
Meillä pääset tekemään erilaisia maanrakentamisen tehtäviä. Pääasiassa ohjaat pienkone kuormaajaa, jolla kuormataan, käsitellään ja siirretään maanrakentamisen aikana syntyviä massoja/raaka-aineita. Meillä on monipuoliset hommat - tehdään työkohteissa työtä tiiminä ja välillä se tarkoittaa sitä, että pääsee myös lapion varteen tai perämieheksi kaivinkonekuljettajalle tai taitotasosta riippuen itsekin kaivinkoneen puikkoihin.
Työmaat sijaitsevat Mikkelin ja Etelä-Savon alueella. Kohteiden välillä pääset liikkumaan omalla autollasi. Työaika on arkisin klo 7-15.30 välillä. Toisinaan päivät saattavat hiukan venyä ja ja myös viikonloppuna työskenteleminen on mahdollista. Aloittamaan pääset kesäkuun alussa ja työtä on aluksi elokuun loppuun saakka. Hyvälle tekijälle jatko pidemmäksi aikaa on mahdollinen.
Palkkaa maksamme kokemuksen, mahdollisen koulutuksen ja palkkatoiveen huomioiden. Työsuhteessa on käytössä maa- ja vesirakennusalan työehtosopimus. Huomaathan, että ennen töiden aloittamista tarvitset voimassa olevan työturvallisuuskortin, ajokortin (vähintään B + C1, C-kortti plussaa).
Työpaikkaa voit hakea järjestelemän kautta laitettavalla hakemuksella. Vaikka kesäkuuhun on vielä aikaa, hakijoita katsomme jo hyvissä ajoin. Mikäli homma siis kiinnostaa niin, laita hakemusta tulemaan.
Lisätietoa rekrytoinnista antaa Wilma arkisin klo 9-15 viestillä/Whatsapp:lla tai soittamalla 040 121 7148.
Tietoa työnantajasta
Värväämö on valtakunnallinen henkilöstöpalvelualan yritys. Etsimme työntekijöitä asiakkaillemme, joiden päätoimialoja ovat pääsääntöisesti rakentaminen, logistiikka ja teollisuus. Näiden toimialojen lisäksi meillä on myös muiden alojen työpaikkoja tarjolla.
Haluamme luoda onnistuneita työkokemuksia, joiden ytimeen kuuluu erilaiset henkilöstöratkaisut sekä Värväämö Laskutuspalvelu, joka on suunnattu kevytyrittäjien toimeksiantojen laskuttamiseen.
Värväämön tärkein tehtävä on huolehtia, että viihdyt työssäsi ja sinulla on aina riittävä määrä töitä, elämäntilanteesi huomioiden. Liity siis osaksi Värväämön yhteisöä. Yhteisön jäsenistä huolehtivat ammattitaitoiset toimihenkilömme, valtakunnallisesti.
Lisätietoja meistä löydät www.varvaamo.fi
Tutustu työnantajan yrityssivuun osoitteessa https://tyopaikat.oikotie.fi/yritys/varvaamo-group/2781428-2
- Värväämö Group Oy Kaivinkoneenkuljettaja Helsinki
- Värväämö Group Oy Pyöräkoneenkuljettaja Lahti
- Värväämö Group Oy Kaivinkoneenkuljettaja Kalajoki
- Värväämö Group Oy Kaivinkoneenkuljettaja Kalajoki
- Avustaja.fi Henkilökohtainen avustaja, Tervola
Värväämö Group Oy muualla verkossa
Työnantajan verkkosivulle