(Poistunut julkaisusta)

Palveluesimies
ISS Palvelut Oy

ISS Palvelut Oy on Suomen kolmanneksi suurin yksityinen työnantaja ja maan johtava kiinteistö- ja toimitilapalveluyritys. Toimitamme yksityiselle ja julkiselle sektorille henkilöstövaltaisia tukipalveluita, jotka mahdollistavat asiakkaiden keskittymisen heidän omaan ydinliiketoimintaansa. Liikevaihtomme vuonna 2009 oli 494 miljoonaa euroa, ja henkilökuntaa oli noin12 000. ISS Palvelut on osa kansainvälistä ISS-konsernia, joka toimii 53 eri maassa.


Haemme nyt Kuopioon ammattitaitoista PALVELUESIMIESTÄ . ISS Palvelut Oy tuottaa Itä-Suomen talousalueella yksittäisiä palveluja sekä räätälöityjä monipalveluja asiakkaiden tarpeiden mukaisesti. Työllistämme alueella noin 1100 henkilöä. Palveluitamme ovat mm. siivous-, ruokailu-, toimisto, -turva- sekä kiinteistöjen ylläpitopalvelut sisältäen kiinteistönhuollon ja tekniset palvelut. Palveluesimiehenä vastaat palveluiden tuottamisesta, suunnittelusta, sujuvuudesta ja laadusta omalla vastuualueellasi. Toimit esimiehenä omalle tuotantotiimillesi ja työsi tärkein painopiste on työn- ja henkilöstön johtamisessa. Työtäsi mitataan kannattavuuden ja tuottavuuden mittareilla, joihin vaikuttaa suoraan kykysi johtaa, ohjata, suunnitella, organisoida ja kehittää toimintaamme. Tehtävässä menestyäksesi tarvitset siivous- ja kiinteistöalan tuntemusta ja käytännön taitoja sekä kokemusta esimiestehtävistä samoin kuin palveluiden tuottamisesta. Kykenet ottamaan vastuun kaikista sinulle nimettyjen kohteiden palveluista ja niiden laadukkaasta ohjaamisesta. Työskentelytyyliäsi kuvastavat oman alasi työtaidot, erinomaiset yhteistyötaidot, vastuullinen asenne esimiestyöhön, hyvät neuvottelutaidot sekä liiketoimintalähtöisyys. Olet päämäärätietoinen asiakassuhteiden ylläpitäjä ja kehittäjä. Arvostamme tehtävään soveltuvaa koulutusta (esim. siivous-/kotitalousteknikko tai restonomi/tradenomi) ja aikaisempaa työtehtävien kautta saatua kokemusta esimiestehtävistä. Haluat myös kehittyä työssäsi ja olet jatkuvasti valmis oppimaan uutta. Hallitset taloushallinnon perusteet ja yleisimmät ATK-ohjelmat. Tarjoamme sinulle monipuolisen ja haastavan näköalapaikan kehittyvässä yksikössämme. Meillä olet yksi parhaista! Täytä hakemuksesi 4.3 mennessä alla olevan linkin kautta tai osoitteessa www.iss.fi. Haastattelemme tehtävään mahdollisesti jo hakuajalla. Voit täydentää hakemustasi liittämällä siihen ansioluettelosi. Mahdollisiin tiedusteluihin vastaa rekrytointikonsultti Outi Hallapää 21.2 10-12 välisenä aikana numerossa 040-5489279.



Työpaikkavahti. Pysy ajan tasalla mahdollisuuksistasi.

kuva

Halusitpa sitten löytää työpaikan mahdollisimman pian, tai vain seurata kiinnostavia työtarjouksia, Oikotien vahtipalvelu kertoo sinulle, kun etsimäsi paikka tulee hakuun.

Voit itse määrittää hakuehdot, joiden perusteella vahti ilmoittaa sinulle uusista paikoista, mm. toimiala tai sijainti. Voit luoda niin monta työapaikkavahtia kuin haluat. Vahvdin voit poistaa jokaisen ilmoitusvahtin mukana tulevalla linkillä.

Näin teet ilmoitusvahdin:

  1. Tee haku haluamillasi hakutekijöillä
  2. Klikkaa "Tee tästä hausta ilmoitusvahti"
  3. Tallenna ilmoitusvahti haluamillasi asetuksilla
Siirry Hakuun


Palkkalaskuri

Onko palkkasi kohdallaan? Katso, miten eri tekijät vaikuttavat palkkoihin.

Palkkalaskuri
Laskuriin

Ansioturvan ABC

Are you about to be fired? Are daily allowance, unemployment pension etc. absolute gibberish to you? Read the Benefits ABC, compiled by YTK (The Assured Unemployment Fund).

Yleinen Työttömyyskassa YTK
Ansioturvan ABC

Testit

Ammatinvalintaan ja urasuunnitteluun liittyviä testejä

Testit
Testeihin