Tietoa tehtävästä
Meillä on taito tehdä vähemmästä enemmän pitämällä energia liikkeessä ja ohjaamalla sitä energiaverkoillamme tehokkaasti
Haemme nyt kokenutta kirjanpitäjää kasvavaan talous- ja rahoitusyksikköön Vantaan Energia -konserniin Tikkurilan toimistoomme. Talous- ja rahoitusyksikkö vastaa Vantaan Energia -konsernin ja osittain omistamamme Tuusulanjärven Lämpö Oy:n talous-, rahoitus- ja hankintapalveluiden järjestämisestä ja kehittämisestä.
Tehtävässäsi kirjanpitäjänä vastaat Tuusulanjärven Lämpö Oy:n kirjanpidosta, tilinpäätöksestä, veroilmoituksista ja osallistut kuukausiraportointiin yhdessä Business Controllerin kanssa. Avustat myös Vantaan Energia -konsernin yhtiöiden kuukaudenvaihteen kirjanpidossa. Lisäksi tehtävään kuuluu muita taloushallinnon työtehtäviä, kuten maksuliikenteen hoitajan sijaistamista.
Etsimme muutoksentekijöitä varmistamaan kanssamme, että energia ja rajalliset resurssit kiertävät mahdollisimman fiksusti ja niistä saadaan yhä enemmän irti!
Me lupaamme sinulle
Monipuolisen työkuvan. Meillä tehdään työtä, jolla on merkitystä: työskentelemme ratkaistaksemme aikamme suurimpia haasteita energian ja materiaalien kiertämisessä. Saat mahdollisuuksien mukaan muokata tehtäväsi omannäköiseksesi ja oman osaamisesi painopisteet voivat vaikuttaa työsi sisältöihin.
Mahdollisuuden kasvaa urallasi. Me uskomme jatkuvaan kehittymiseen. Tuemme jokaista omassa urakehityksessään.
Vakaan pohjan toimia. Olemme ketterä ja muuntautumiskykyinen organisaatio ja etsimme uteliaasti ratkaisuja niin pieniin kuin isoihinkin haasteisiin. Kaupunkiomisteisena yhtiönä taloudellinen menestyksemme palautuu takaisin omistajillemme - eli kaupunkilaisille. Työskentelemällä meillä tai meidän kanssamme pääsee vaikuttamaan yhteiskunnan peruspilarin, energiajärjestelmän, kehittymiseen.
Loistavan työyhteisön. Meillä on ilmapiiri, jossa kaikki ovat yhdenvertaisia: meillä saat olla oma itsesi! Työkaveria autetaan ja onnistumisista iloitaan yhdessä. Uskomme yhdessä tekemisen voimaan. Me käymme hyvällä energialla ja pistämme mielellämme sen kiertämään.
Hyvät henkilöstöedut. Tarjoamme laajan valikoiman työsuhde-etuja, mukaan lukien kattava työterveyshuolto, ePassi ja erikoislääkäripalkkio.
Sinulta odotamme
Useamman vuoden työkokemusta kirjanpidosta ja tilinpäätöksen laatimisesta.
Kirjanpitolain, tulo- ja arvonlisäverotuksen vahvaa osaamista.
Laajaa ymmärrystä taloushallinnon tehtävistä.
Kiinnostusta uuden oppimiseen ja asioiden kehittämiseen.
Hyviä yhteistyö- ja kommunikointitaitoja.
Oma-aloitteisuutta ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn.
Innostunutta ja ratkaisuihin pyrkivää asennetta.
Kokemusta talouden järjestelmistä ja Excelin sujuvaa käyttöä.
Tule meille ravistelemaan energia-alan totuttuja toimintatapoja!
Täytä hakemus verkkosivuillamme rekrytointi.vantaanenergia.fi. Hakuaika päättyy 21.5.2024.
Haluatko tietää lisää tehtävästä tai meistä työnantajana?
Corporate Controller Topi Räsänen vastailee mielellään kysymyksiisi. Topin tavoitat parhaiten 10.5. klo 15-16 ja 15.5. klo 14-15 puh. 050 487 1571 tai topi.rasanen@vantaanenergia.fi.
Vantaan Energia -konserni on energia-alan rohkea suunnannäyttäjä, joka yhdistelee sujuvasti teknologioita, eri alojen asiantuntijoita ja prosesseja löytääkseen neuvokkaimmat tavat saada energian, materiaalit ja hiilidioksidin kiertämään kaupungissa luotettavasti. Ylläpidämme ja kehitämme tehokkaan ja toimitusvarman sähkön ja lämmön kiertämisen mahdollistavia energiaverkkojamme. Tavoittelemme energiantuotantomme hiilinegatiivisuutta vuoteen 2030 mennessä. Tässä tavoitteessa sähköverkkomme ovat merkittävässä roolissa puhtaan siirtymän mahdollistajana. Kunnianhimoisten suunnitelmiemme takana on osaava, motivoitunut ja hyvinvoiva henkilöstömme, josta huolta pitäminen on meille kunnia-asia.
Meillä työt tehdään hyvällä energialla, tinkimättömällä ammattitaidolla ja korkealla työmoraalilla: hoidamme hommat kunnolla niin jokaiselle asiakkaalle kuin laajasti yhteiskunnassakin.
Tule ratkaisemaan aikamme suurimpia haasteita kanssamme!

Topi Räsänen, 050 487 1571, topi.rasanen@vantaanenergia.fi.
Palkkaus
Sopimuksen mukaan
Hae työpaikkaa
Hae työpaikkaa tai vinkkaa kaverille 21.5.2024 mennessä! Hakemuksen voit täyttää "Hae työpaikkaa" -linkin kautta.