ISS Palvelut Oy on Suomen kolmanneksi suurin yksityinen työnantaja ja maan johtava kiinteistö- ja toimitilapalveluyritys. Toimitamme yksityiselle ja julkiselle sektorille henkilöstövaltaisia tukipalveluita, jotka mahdollistavat asiakkaiden keskittymisen heidän omaan ydinliiketoimintaansa. Liikevaihtomme vuonna 2009 oli 494 miljoonaa euroa, ja henkilökuntaa oli noin12 000. ISS Palvelut on osa kansainvälistä ISS-konsernia, joka toimii 53 eri maassa.
Haemme nyt KESÄTYÖNTEKIJÖITÄ kiinteistöjen ylläpidon teknisiin palveluihin Jyväskylän seudulle ja lähialueille. Yleisimpiä kesätyötehtäviä ovat avustavat asennustyöt (esim. sähkö-, LVI- ja IV-työt) kokeneemman työntekijän seurassa. Työvuorot ovat pääasiassa arkipäivisin aamulla tai illalla, mutta tarvittaessa on myös ennalta sovittuja viikonloppu- ja muita päivystysvuoroja. Olet reipas, oma-aloitteinen ja vastuuntuntoinen, sekä hyvässä fyysisessä kunnossa. Opiskelet jotakin teknisten alojen ammattitutkintoa tai teknistä alaa ammattikorkeakoulussa. Työotteesi on järjestelmällinen ja joustava, ja tulet toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Osa tehtävistämme vaatii 18 vuoden iän ja nuhteettoman taustan. Kaikki kohteemme eivät sijaitse julkisten kulkuyhteyksien varrella, joten tarvittaessa sinun on päästävä liikkumaan työhön ilman julkisia kulkuneuvoja. Ajokortin katsomme eduksi. Tarjoamme vaihtelevaa työtä ja tärkeän roolin isossa palvelualan yrityksessä. Sinulla on myös mahdollisuus työllistyä meille vakituiseksi kesäkauden jälkeen. Voit työllistyä kesäksi myös ISS Henkilöstöpalveluille vuokratyösuhteeseen. Mikäli olet kiinnostunut tästä kesätyömahdollisuudesta, ilmoita se hakulomakkeella kohdassa "työsuhteen luonne" (vuokratyö). Täytä sähköinen hakemuksesi huolella 3.6. mennessä osoitteessa www.iss.fi. Kerro hakemuksessasi miltä alueelta haet töitä ja mille ajanjaksolle haluat työllistyä. Kiireisin lomakausi alkaa juhannuksen jälkeen ja jatkuu aina syyskuun loppuun saakka, mutta osalle hakijoista voimme tarjota töitä jo huhtikuusta alkaen.
Halusitpa sitten löytää työpaikan mahdollisimman pian, tai vain seurata kiinnostavia työtarjouksia, Oikotien vahtipalvelu kertoo sinulle, kun etsimäsi paikka tulee hakuun.
Voit itse määrittää hakuehdot, joiden perusteella vahti ilmoittaa sinulle uusista paikoista, mm. toimiala tai sijainti. Voit luoda niin monta työapaikkavahtia kuin haluat. Vahvdin voit poistaa jokaisen ilmoitusvahtin mukana tulevalla linkillä.