(Poistunut julkaisusta)

Kesätyöntekijöitä Ranskaan, 200 paikkaa
Pole Emploi International region CORSE


Suomalaisille tarjoutuu ainutlaatuinen mahdollisuus päästä ensi kesäksi töihin upealle Korsikan saarelle. Korsikalle haetaan kaikkiaan jopa n. 2000 hotelli- ja ravintola-alan kesätyöntekijää. Korsikan työhallinnon rekrytointitiimi hakee saaren työnantajille mm. hotellien vastaanottovirkailijoita, huonesiivoojia, tarjoilijoita, kokkeja, keittiöapulaisia ja baarimikkoja. Edellytetään tehtävistä vähintään yhden kesän mittaista työkokemusta.Kielitaitoedellytyksenä on, että osaa ainakin vähintään jonkin verran ranskaa hyvän englannin taidon lisäksi. Mikäli ehdokkailla on hyvä hotelli- ja ravintola-alan työkokemus tai alan koulutus, mutta osaavat vain vähän ranskaa, työntekijöille voidaan mahdollisesti aluksi tarjota 1-2 viikon ranskan kielen kurssi. Työt voivat alkaa maaliskuun lopulla tai huhti-toukokuussa ja päättyä syys/lokakuussa, mutta jotkut sopimuksista voivat olla lyhyempiä esim. kesäkuusta elokuun loppuun asti tai jopa vain heinäkuu-elokuu ajaksi. Haetaan pääsääntöisesti palkallisia työntekijöitä, mutta myös harjoittelumahdollisuuksista tarvittaessa on mahdollista neuvotella.Työpaikkoja on tarjolla ympäri kaunista Korsikan saarta. Kohtuullinen majoitus järjestetään työntekijöille. Työnantajat eivät voi yleensä maksaa työntekijälle matkaa Korsikalle, joten se täytyy yleensä itse hoitaa.Hakeminen:Lähetä ranskankielinen lyhyt hakemuskirje ja CV (täytyy olla ranskaksi vaikka olisi vain perusranskan kielen taito) mieluiten ranskalaisen CV mallin mukaisesti osoitteeseen: travaillezencorse.20390@pole-emploi.fr. Lähetä kopiona varmuuden vuoksi sähköpostihakemuksesi myös Korsikan EURES-neuvoja Marie-Jeanne Guillaumelle: mjeanne.guillaume@pole-emploi.frVoit laittaa mukaan kuvan itsestäsi (ei pakollinen). Sähköpostin aiheeseen (otsikkoon) kirjoita sana "Corse".Ohjeita ranskalaisen CVn tekemiseen löytyy esim. netissä sivullahttp://french.about.com/library/writing/bl-cv.htm Huom. Korsikan työhallinnon EURES-neuvoja ja Korsikan työhallinnon rekrytointitiimin jäsen osallistuvat ke 8.2.2012 European Job Day/Kampus -rekrytointi- ja työelämätapahtumaan Turussa, ks.http://www.kampusturku.net/EJDkampus12_info.html ja voivat kertoa lisää ja haastatella ehdokkaita.



Työpaikkavahti. Pysy ajan tasalla mahdollisuuksistasi.

kuva

Halusitpa sitten löytää työpaikan mahdollisimman pian, tai vain seurata kiinnostavia työtarjouksia, Oikotien vahtipalvelu kertoo sinulle, kun etsimäsi paikka tulee hakuun.

Voit itse määrittää hakuehdot, joiden perusteella vahti ilmoittaa sinulle uusista paikoista, mm. toimiala tai sijainti. Voit luoda niin monta työapaikkavahtia kuin haluat. Vahvdin voit poistaa jokaisen ilmoitusvahtin mukana tulevalla linkillä.

Näin teet ilmoitusvahdin:

  1. Tee haku haluamillasi hakutekijöillä
  2. Klikkaa "Tee tästä hausta ilmoitusvahti"
  3. Tallenna ilmoitusvahti haluamillasi asetuksilla
Siirry Hakuun


Palkkalaskuri

Onko palkkasi kohdallaan? Katso, miten eri tekijät vaikuttavat palkkoihin.

Palkkalaskuri
Laskuriin

Ansioturvan ABC

Are you about to be fired? Are daily allowance, unemployment pension etc. absolute gibberish to you? Read the Benefits ABC, compiled by YTK (The Assured Unemployment Fund).

Yleinen Työttömyyskassa YTK
Ansioturvan ABC

Testit

Ammatinvalintaan ja urasuunnitteluun liittyviä testejä

Testit
Testeihin