Divest Group on palveluliiketoiminnan monialakonserni. Konsernin liikevaihto on noin 10 MEUR ja se työlllistää 150 henkilöä. Divest Group palvelee asiakkaitaan laajasti konsultoinnin, ulkoistuksen ja rekrytointien saralla. Pääpaino on myynnin, talouden ja asiakaspalvelun osa-alueilla. Konserniyhtiöistä esimerkiksi Gutta Oy on erikoistunut talousjohdon konsultointipalveluihin ja valitsee vuosittain mm. Vuoden CFO:n. Assidu Finland Oy on puolestaan Suomen johtavia toimijoita asiantuntijatason rekrytoinneissa. Lisätietoja www.divestgroup.fi.
Haemme asiakkaallemme
Divest Group Oy:lle
HR- ja palkkahallinnon assistenttia
Haluatko sinä päästä mukaan osaksi kasvavaa konserniamme?
HR- ja palkkahallinnon assistenttina pääset mukaan erilaisiin palkka- ja henkilöstöhallinnon toimeksiantoihin niin omassa konsernissamme kuin myös asiakasyrityksissämme. Lopullista tehtävänkuvaasi voidaan muokata omien kiinnostuksen kohteidesi ja osaamisesi mukaan.
Olet urasi alkuvaiheessa tai ehtinyt jo kokemusta henkilöstö- ja/tai palkkahallinnon tehtävistä kartuttamaan. Eduksesi katsotaankin aikaisempi kokemus palkanlaskennasta. Sinulla on soveltuva koulutustausta ja mielenkiintoa palkka- ja henkilöstöhallinnon työtehtäviä kohtaan. Olet tarkka ja huolellinen sekä asiakaspalveluhenkinen työntekijä.
Tarjoamme sinulle monipuolisen ja mielenkiintoisen toimenkuvan sekä mahdollisuuden henkilökohtaiseen kehittymiseen. Pääset voimakkaasti kasvavan ja kehittyvän konsernin palvelukseen. Työyhteisössämme vallitsee vahva ja dynaaminen yhdessätekemisen kulttuuri. Teet työssäsi tiivistä yhteistyötä nimekkäiden ja kansainvälisten asiakasyritystemme kanssa.
Oletko etsimämme avainpelaaja? Lähetäthän hakemuksesi mahdollisimman pian, sillä täytämme kyseisen position heti sopivan henkilön löydyttyä.
Halusitpa sitten löytää työpaikan mahdollisimman pian, tai vain seurata kiinnostavia työtarjouksia, Oikotien vahtipalvelu kertoo sinulle, kun etsimäsi paikka tulee hakuun.
Voit itse määrittää hakuehdot, joiden perusteella vahti ilmoittaa sinulle uusista paikoista, mm. toimiala tai sijainti. Voit luoda niin monta työapaikkavahtia kuin haluat. Vahvdin voit poistaa jokaisen ilmoitusvahtin mukana tulevalla linkillä.