Haluaisitko varmistaa kanssamme, että asiakkaillamme riittää energiaa elämään? Tuotamme, myymme ja siirrämme sähköä ja kaukolämpöä ympäristövastuullisesti. Sen tietää yli 115 000 yritys- ja yksityisasiakastamme. Jätevoimalan valmistumisen myötä tuotamme energiaa entistä ympäristöystävällisemmin. Halu menestyä yhdessä energia-alan muuttuvan toimintaympäristön kanssa kannustaa meitä yhä älykkäämpiin energiaratkaisuihin. Vahvistamme talouspalveluitamme ja etsimme Tikkurilaan, konsernin taloushallintoon palvelusuuntautunutta:
Tulet toimimaan osana seitsemän hengen talouspalveluiden tiimiämme sekä työskentelemään yhteistyössä liiketoimintojen business controllereiden kanssa. Keskeisimmät tehtäväsi ovat konsernin ulkoisen laskennan sekä johdon raportoinnin parissa osallistuen mm. kuukausiraportointiin ja ennusteiden tuottamiseen. Saat mahdollisuuden päästä mukaan modernin ERP/taloushallinnon sovelluksen käyttöönottoprojektiin ja sen kehittämiseen. Pääset kehittymään tehtävässäsi ja samalla kehittämään omaa osaamistasi. Tehtäväkuva muotoutuu ajan myötä valitun henkilökohtaisten ominaisuuksien perusteella tekijänsä näköiseksi.
Toivomme, että sinulla olisi työtehtävään soveltuva koulutus (esim. KTM) tai työn kautta hankittu vastaava osaaminen sekä 2-4 vuoden verran kokemusta vastaavan tasoisista tehtävistä. Sinulla on laajat ja monipuoliset tietotekniset valmiudet, erityisesti erinomainen Excel-osaaminen sekä hyvät vuorovaikutus- ja viestintätaidot. Vankka tilinpäätöstaito luetaan eduksesi. Asenteeltasi olet valmis toimimaan monipuolisissa tehtävissä etkä pelkää aloitteellisesti tarttua uusiin haasteisiin. Työskentelytavoiltasi olet tavoitteellinen, järjestelmällinen ja hallitset loogisesti laajatkin kokonaisuudet. Sinulla on liiketoimintalähtöinen ajattelutapa, analyyttinen työote ja kykenet kehittämään toimintatapoja järkevästi.
Tarjoamme sinulle monta syytä lähteä hyvillä mielin töihin ja töistä kotiin: kiinnostavia tehtäviä menestyvässä yrityksessä, kehittäviä haasteita, monipuoliset työsuhde-edut ja 350 ammattilaisen reilun työyhteisön.
Lisätietoja tehtävästä antaa Group Controller Tomi Suurnäkki; tomi.suurnakki(at)vantaanenergia.fi.
Jos haluat tehdä työtä, joka antaa energiaa sinulle ja muille, täytä hakemus 29.2.2012 mennessä: http://www.vantaanenergia.fi/rekry2/.
Tutustutaan toisiimme lisää osoitteessa www.vantaanenergia.fi
Halusitpa sitten löytää työpaikan mahdollisimman pian, tai vain seurata kiinnostavia työtarjouksia, Oikotien vahtipalvelu kertoo sinulle, kun etsimäsi paikka tulee hakuun.
Voit itse määrittää hakuehdot, joiden perusteella vahti ilmoittaa sinulle uusista paikoista, mm. toimiala tai sijainti. Voit luoda niin monta työapaikkavahtia kuin haluat. Vahvdin voit poistaa jokaisen ilmoitusvahtin mukana tulevalla linkillä.