Anna vinkkejä miten kannattaa valmistautua työhaastatteluun?
Hanna-Kaisa: Ota selvää työnantajasta heidän verkkosivuiltaan ja pyri löytämän yrityksen arvot ja heille tärkeät asiat. Ennen haastattelua kannattaa miettiä omien vahvuuksien lisäksi myös mahdolliset heikkoudet (eli kehittymisalueet) työtehtävää koskien.
Mieti myös valmiiksi kysymyksiä haastatteluun ja kirjoita ne ylös koska jännitys saattaa heikentää muistia. Työhaastattelussa voi kysyä myös työporukasta ja työpaikan kulttuurista, jonka merkitys monelle korostuu tänä päivänä. Kyse on ennen kaikkea molempia ilahduttavasta ratkaisusta joten avoimin mielin keskustellen haastattelu on molemmille osapuolille ilo.
Millainen on ollut mieleenpainuvin työhaastattelukokemuksesi?
Hanna-Kaisa: Diilin haastattelut ovat olleet jännittäviä kaikki. Koekuvauksissa haastattelu tapahtuu kameroiden edessä ja minun piti kertoa siellä jopa vitsi yllättäen :) Mieleenpainuva oli myös VikingLinen haastattelu. Matkustin Maarianhaminaan helmikuussa. Matkaan lähdettiin aamuyöstä ja matka kulki Kustavin lumisten maisemien kautta pienillä saaristolautoilla kohti Ahvenmaata, jonne saavuimme vasta iltapäivällä. Vaiva oli melkoinen, mutta niin oli halu päästä laivaan töhinkin- ja aukenihan se paikka :)