Onnen potkut
Onnekseni lensin ovesta suosikkikilpailijani kanssa. Käykääs ihmiset katsomassa mihin tämä vauhdikas kaveri soveltuu paljon paremmin kuin Vierumäelle. http://rockmybusiness.fi/
Mielenkiintoisen sävyn loppukaudelle antaa se tosiasia, että neuvonantaja Heimo Hakkarainen sai ohjelman ulostulon aikaan myös potkut. En voi kuin ihmetellä asian esille tuomisen ajoitusta, Vierumäen häviämää hyötyä, sekä ihmetystä jota tämä aiheuttaa. Heimolle lämpimät terveiseni, poistuit näyttämöltä samaan aikaan hienon parivaljakon kanssa! Nostetaan lasit kuohuvaa yhdessä, menneelle ja tulevalle.
Toisenlainen lahja
Kirkon ulkomaanavun tehtävässä joukkueiden piti keksiä toisenlainen lahja. Voittaja on se, jolla on parempi idea, myy sitä paremmin tai järjestää paremmat tapahtuman. No, siinäpä helppo nakki taas totuttuun tyyliin muutaman tunnin rypistykseksi. Ideamme oli toimeksiantajan daamien mukaan hyvä - ainakin seuraavaan päivään asti. Joukkueemme voitti ensimmäisen pisteen tehtävässä kevyesti.
Ohjelmamme oli mielestäni aika susi, myyntimme taas erinomaisen hyvä. Kiitos Nordic Henkilöstöpalveluille apuvoimien paikalle lähettämisestä ja ennakkoluulottomasta leikkiin ryhtymisestä! Voitto oli noilla resursseilla ja osaamisella suhteellisen varma. Käytimme erilaisen lahjan, avustustyöntekijän, myynnissä apuna myös verkkoa, joka toikin sille tyypilliseen tapaan lähes 30 % lisämyynnit päivän aikana ja uskoin henkilökohtaisesti koko ajan myyntimme riittävän voitolliseen juhlaan. Mutta mitenkäs niiden yhteisten pelisääntöjen tällä viikolla kävikään...
Toimeksiantajan itkiessä Hjallikselle elämän kovuutta ja historiallisen joulumyynnin menetystä kimpaantui iso pomo meille tyystin. Ei muuta kuin säännöt uusiksi ja Rauhalalle ja Ruotsalaiselle kengän kuvat persauksiin. Johtoryhmässä minua lähinnä nauratti tilanteen absurdi luonne. Viime viikolla istuin veitsi kurkulla Hjalliksen grillissä kuulemassa lakia ja yhteisten pelisääntöjen merkitystä. Seuraavaan tehtävään päätin mennä pilkulleen sääntökirjan mukaan. Ja kuinkas sitten kävikään? Tällä viikolla big boss itse heitti säännöt romukoppaan ja keksi uudet. Mutta hei, se on diiliä Kirkon ulkomaanavun kanssa se.
After work
Omalta kohdaltani totuus oli valjennut jo muutamaa tehtävää aikaisemmin. Minusta ei olisi ollut Vierumäelle lähtijäksi. Minun silmissäni ei ollut sellaista paloa, jota voittaminen vaati. Ajatus rauhallisesta, mutta kauniista Vierumäestä alkoi hiertää ja kaipasin isomman kaupungin rientoja jo ennenkuin niistä piti luopua. Yleisesti rekrytoinnissa onkin kyse oikean ihmisen löytämisestä oikeaan paikkaan oikealla hetkellä. Hyvien kandien kesken kyse ei ole yksinomaan tiedoista tai taidoista, vaan mukaan astuvat persoonallisuus ja soveltuvuus työyhteisöön, mahdollisesti jopa elämäntilanne ja muut ei niin virallisesti hyväksytyt seikat.
Olen sitä mieltä, että valintani tähän paikkaan olisi ollut virhe. Olen joka tapauksessa hyvin iloinen tähän astisesta panoksestani kilpailussa. Upea kokemus ja upea lopetus! Mietimme monesti kilpakumppanien kanssa millaista Heimon kanssa olisi työskennellä. (Liike)elämän raadollisuus huomataan tässä vahvasti. Tulevan voittajan ei tarvitse päätään asialla vaivata, sillä pomo vaihtuu ennen kuin voittaja on valittu. Elämme siis hetkessä ja muutoksessa mistä blogini ensimmäiset ajatukset lähtivät liikenteeseen.
Kiitoksen aika
Diili 2011 on osaltani ohitse. Palaan hyvillä mielin ja onnellisena Oikotien palvelukseen kiittäen kaikkia kannustuksesta ja mahdollisuudesta tähän huikeaan matkaan. Mukanaan kokemus toi ystävien lisäksi myös rohkeutta katsoa elämää eteenpäin uusin silmin. Kun kaipaatte hieman erilaista kokous- tai kohtaamispaikkaa olemme käytettävissä. http://www.harharetket.com/villacecilia.html
Diilin huikea loppunäytös odottaa joten pysykää kanavalla!
Kommentit
zX3Upb <a href="http://pvropofpgtmu.com/">pvropofpgtmu</a>, [url=http://sudqpjiakobl.com/]sudqpjiakobl[/url], [link=http://zeqoaxirxrgq.com/]zeqoaxirxrgq[/link], http://lpmriyoqviuu.com/
tsemppii Hanski! tän jälkeen tarjouksii varmaan sateleeki joka suunnalta. Et varmasti menettäny potkuissa mitään.
Onnittelut hienosta kisasta ja valovoimaisesta esiintymisestä. Sinulle ja Jannelle riittää varmasti ottajia ja työtarjouksia. Onnekas on se, joka teidät saa!